maanantai 27. joulukuuta 2010

12 tunnin styroksi urakka

Huh mikä tapaninpäivä. Koko päivä lätkittiin styroksia ja valmista tuli. Nyt talossa on niin ihanan siistiä (ei enää sitä kamalaa hiekkaa joka paikka täynnä).

Ennen joulua tuli siis viemärit ja kylmät vedet valmiiksi joten parin päivän joululevon jälkeen asensimme styroksit.

Myös ulkoverhous on ottanut ison harppauksen eteenpäin, vaakaverhous on valmis joka sivulla ja talon takana jo pystyverhouskin. Seuraavaksi on kasattava telineet ja aloitettava päätykolmioiden päällystys.



kylpyhuoneen kaivo


tekninen tila vielä vailla styroksia


takan alle tuli finfoamia, päälle vielä enemmän rautaa ja paksumpi laatta
kuvassa vessan kaivo (vahvikkeet ulottuivat sinne asti)

tiistai 14. joulukuuta 2010

lämpökaivo

Lämpökaivoa porattiin viime viikolla, torstaina ja perjantaina, 191 metriä. Vettä tulee vain vähän, kuulemma 100 litraa tunnissa. Teräsputkea laitettiin maaosuudelle 12 metriä (kaksi kuuden metrin tankoa, 9 metriä olisi kuulemma riittänyt, mutta porasivat kokonaisia tankoja). Putket ja nesteet kaivoon tullaan asentamaan myöhemmin.



Pöly ja kura ja meteli oli ihan mahdoton mikä porauksesta syntyi. Styrokseista tuli harmaat...


Sisällä on aloitettu viemäriojien kaivuu. Pari päivää piti pitää lämmöt päällä ennenkuin maa oli sula. Valitettavsti putkarit tulevat vasta joulun jälkeen, mutta emmeköhän saa lattiavalun heti alkuvuoteen kuitenkin. Mikäli pakkaset vähän hellittää. Max 10 asteen pakkasessa valavat ja sisätila pitäisi saada + 15 asteeseen (ei mahda edes onnistua näillä pakkasilla, nyt sisällä taitaa olla + 10 kun kaksi 5 kW lämmitintä huutaa yötä päivää).




Täällä päädyssä porailtiin joten sinne ei ole vielä ulkolaudoitusta laitettu (oli muovit suojaamassa seinää)




Kolmella muulla sivulla on vaakaludoitus valmis. Kyllä on komean näköinen!

etupiha


pääty


takapihalta päin kuvattuna

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Missä mennään meilläpäin

Alakerran eristykset alkaa olla siinä vaiheessa, että saadaan lämpöpuhaltimet päälle pian. Syytä onkin sillä viemäreitä ei tuohon jäätyneeseen maahan ihan helposti kaivetakkaan.


Olohuone. Tykkään toistaiseksi kovasti näistä kolmesta korkeasta ja kapeasta ikkunasta.


Ilmastointi alkaa olla valmis. Homma oli siis kokonaan ulkoistettu, onneksi, iso hommahan tuo on ammattilaisillekkin.


Etupuolella vaakavuoraus on valmis, yläosan laudat laitetaan pystyyn se onkin sitten hitaampaa. Lumiesteet otettiin asennettuina noin 1600 euron hintaan, sisälsi myös kattosillan. Samasta paikasta meille tulee ikkunanpellit, rintataitepelti etuterassin katolle ja kynnyspellit, nämä sitten asennellaan itse (alle 300 € maksoivat). Kesällä he toimittavat vielä talotikkaat, hätäpoistumisvarusteet ja rännit asennettuina (nämä muistaakseni hieman alle tonnin).


Välillä kunnon kuva talosta takapihalta käsin. Läpiviennit katolla, kattosilta ja lumiesteet täälläkin paikallaan. Ulkovuoraus täälläkin jo pitkällä, tästä suuri kiitos viime viikonlopun Kouvolan-vahvistukselle!!!



Huomenna porataan lämpökaivo, sitä ihmettä on kyllä mentävä katselemaan. Ja jännittämään kuinka kalliksi poraus tulee ennenkuin päästään kallioon...

torstai 2. joulukuuta 2010

Ikkunat paikoillaan

Taloteko on hommansa hoitanut, ikkunat ovat siis paikoillaan. Heidän kauttaan ei asennettuna tule enään kuin puhallusvilla ja sekin siis tietysti hoitaa joku puhallusvillafirma.

keittiö


olohuone


yläkerran makkareita


Oma väkemme on askarrellut koolauksia spu-levyjen päälle sisällä ja muutaman ulkovuorilaudan pihalla.
Lvi-ukot jatkoivat eilen ilmastointia ja jatkossakin viihtyvät meillä lukuunottamatta hälyytyskeikkojaan.
Kattoturvatuotemiehet saapuivat myös tänään. Jo viikko sitten nämä lupasivat tulla eivätkä mitään ilmoitelleet. No ymmärrän toki, että kovassa pakasessa aika kurjaa hommaa, mutta kohteliasta on silti ilmoittaa...

torstai 25. marraskuuta 2010

edistysaskelia

Ikkunat ja ovet saapuivat! Ehkä ensi viikolla saadaan jopa ikkunanasentajat paikalle (ovet jääkin sitten omaksi urakaksi).



Ulkoverhouksen koolaukset on aloitettu.



Tähän porataan lämpökaivo. Oli muuten kauhea homma saada kuoppa kaivonrenkaille meidän kivisessä pihassa, mutta on se nyt tehty kiitos ukin ja Jupen! Enää kuopan teko tuskin edes onnistuisi, on tuota pakkasta sen verran, joten viime hetkellä tehtiin.



Takapihan ovet ovat toistaiseksi ummessa spu-levyillä, varsinaiset ovet laitettaneen vasta joskus...


Sisällä on saatu siis muutama spu-levy seinälle, koolaukset näistäkin vielä puuttuu. Muistuttaa kohta jotain avaruusalusta meidän koti :)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

ikkunoita vajaa



Pystytysporukka sai eilen hommansa valmiiksi. Ikkunat eivät olleet saapuneet joten ne tullaan asentamaan kunhan suvaitsevat saapua.

Lvi-miehet ovat jo aloittanaat urakkansa. Alottivat ilmastoinnista ja siirtyvät sitten vasta vesiin ja viemäreihin.

Meidän porukka yrittää tänään väsätä läpivientejä katolle. Itse olen joka päivä hitusen koittanut siivota pystytysporukan jättämää sotkua, karmea yskä vaan verottaa voimia. Pahalta näyttää että osa pihamaan sotkuista peittyy huomenna lumen alle....

Ulkovuorausmateriaaleja odottelemme saapuvaksi lähipäivinä jotta pääsee sekin homma alkuun. SPU levyeristeet pitäisi myös saada pian jotta päästään suojaamaan seinät lattianvalua varten. Meille siis ei tule höyrynsulkumuovia vaan tämä SPU-levy on samalla höyrynsulku ja lisäeriste.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Viikko pystytetty

Pystytysporukka = kaksi nuorta miestä, saivat viikossa tämän verran aikaan. Vajaa puolet aluskatteesta laitettu, runko pystyssä (paitsi terassit), päätykolmioissa tuulensuojalevyt (kiinnittivät varmaan ennen paikalleen nostoa), välipohjassa lastulevy.

Mukavan märkäähän se on nyt ollut ja taloon sataa vielä sisälle, mutta eiköhän se siitä kuivu, niin nuo asioista tietävät ainakin väittävät.

Kuvakulma kylpyhuoneesta olohuonetta kohti (khh ja vessa jää siihen väliin, harmaa tötterö on radon putki):


Miku kytki asuntovaunulle sähköjä:


Muksut kiipeää pihalla ihan pääovesta:


Eetukan ja Aapen huoneiden ikkunat:


Yläkerran toinen pääty:


Minä siis uskalsin kiivetä huteria tikkaita tuonne ylös ihastelemaan :)