keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Seinät alkaa olla kohdillaan

Kastellin palvelua ei voi edelleenkään muuta kuin kehua. Malli alkaa olla muokattu mieleiseksemme. Nyt varmaan odottelemme hetken Kastellin suhteen, jotta saamme kilpailijan samaan vaiheeseen.

Tapaamme perjantaina Talotekon talomyyjän. Taloteko on pieni Pirkkalalainen firma, joka tekee taloja samalla menetelmällä kuin Kastelli, paikan päällä rakentaen. Heiltä pyydämme tarjousta mahdollisiman samoilla kuvilla kuin Kastellilta meille muokattiin (en tiedä voivatko he ihan identtistä tehdä, estävätkö jotkin käyttöoikeudet tämän?).

Itsehän minä loppujen lopuksi tämän Kastellin mallin muokkasin, selitin piirrokseni myyjälle ja kysyin onko se mahdollinen rakentaa ja tuntuis olevan. Sisämuutokset eivät tule maksamaan perusmalliin ekstraa, mutta suurentamamme etuterassi kustanataa lisää. Terassista tulee kuitenkin nyt sellainen, että pöytäryhmä ja grilli ovat katoksen alla (alkuperäismallissa oli vain sisäänkäyntiterassi johon ei mahdu mitään).

Jukkataloilta ei ole vielä luonnoksia tullut, mutta tällä viikolla pitäisi tulla.

Omatalo ja Vieska/Kotitalo on raakattu kilvasta pois, koska heitä ei kiinnosta myydä tai voihan olla että bittiavaruus on vienyt viestini, no jokatapauksessa eivät ne säväyttäneet suuremmin muutenkaan.

Harkitsemme ainakin vielä Finndomon sekoittamista kilpaan mukaan.

Jos joku aiheesta tietävä blogiani lukee, niin mikä talopakettitoimittaja mielestäsi sopisi meidän näköisen talon tekijäksi? Saa ehdottaa!

3 kommenttia:

  1. Luulen että talon ulkonäkö ja talotoimittaja eivät riipu toisistaan, varsinkaan jos on vähääkään omat suunnitelmat.
    Meilläkin talotoimittajana on Teri-Talot, joka tekee kai enimmäkseen perinne-tyylisiä taloja, mutta meidän talomme on melko moderni.
    Enemmän vaikuttanee se, millaisen toimituksen haluatte; pre-cut, suurelementti, jne.

    Tuolla: http://www.suomirakentaa.fi/pienrakentajasivut/omakotirakentaminen/ulkoseinaet-ja-julkisivut/talopaketti
    on aika hyvä lista toimittajista ja muutakin asiaa.

    VastaaPoista
  2. Enpä osaa ehdottaa :) Mutta Kastellia voin suositella! Meillä on Kastellin kotikartano valmistunut 2007. Paaaljon muutoksia tehtiin mutta muutokset ei vaikuttanut hintaa kuin materiaalien suhteen.

    VastaaPoista
  3. Kyselit kokemuksiamme Mittava Kodista. Toistaiseksi olemme olleet vain tyytyväisiä. Tapasimme ennen valintaa kaksi saman talotehtaan tuotteen valitsijaa, jotka olivat myös hyvin tyytyväisiä.

    Myyjän kanssa kaikki toimi alusta asti hienosti. Muutokset tehtiin suunnitelmiin nopeasti, yhteys oli helppo saada, tarjous tuli nopsaan jne. Erityisen mieluista oli se, että oman suunnitelmamme toteutettavuuteen liittyviin ongelmiin koitettiin oikeasti keksiä järkeviä ratkaisuja. Samoin nyt sopimuksen teon jälkeen tehtaan kanssa on ollut mukava asioida. Toiminta on ollut joustavaa ja nopeaa.

    Kastelliin sen sijaan emme olleet tyytyväisiä. Tarjous oli mielestämme ylihinnoiteltu ja kokonaiskuva oli, että heillä myytiin tuotemerkkiä, ei itse tuotetta. Myös suuret puheet paloasioiden asiantuntemuksella ym. joutuivat romukoppaan kun tarkistimme asiat rakennusvirastosta ja lakipykälistä. Koittivatpahan myydä vain lisää kalliita materiaaleja...

    Pyysimme tarjouksia myös elementtitaloista, joista varteenotettavin meidän kohdallamme oli Omatalo. Loppujen lopuksi päätös oli kuitenkin aika helppo. Luottamus oli sen verran kova Mittava Kotia kohtaan. Ja on kyllä aikataulut, toimitukset ym. olleetkin kohdallaan koko ajan. Saimme myös talotehtaan maksuaikataulun sidottua heidän yhteistyökumppanina toimivan rakentajaporukan töihin, vaikka teimme heidän kanssaan erillisen sopimuksen. Toiminta on ollut maanläheistä ja järkevää.

    Onnea valintaanne, mihin sitten ikinä päädyttekin. :)

    VastaaPoista