tiistai 5. lokakuuta 2010

Ajatukset selviksi

Hui, juuri tajusin, että talopaketin tuloon on enää vajaa neljä viikkoa. Se menee niin nopeasti, minua alkaa jännittää :)

Tänään suoritetaan pohjakatselmus.

Eilen saimme perustussuunnitelmat ja pääsuunnittelijamme mukaan helpommalla päästään kun hän suunnittelee ne osittain uusiksi. Oliko nyt sitten järkeä maksaa näistä Talotekolle ja varsinkin odottaa niitä näin pitkään? No ei ollut mutta minkäs teet. Suunnitelmat ovat siis oikein ja toimivat, mutta kalliit ja hankalat toteuttaa. Maksamme hiukan uusista suunnitelmista ja säästämme jo materiaaleissa saman takaisin ja työssä vielä lisää. Perustukset ehdään siis viikolla 42.

Minä tein eilen jotain hyödyllistä ja laskin perustuskuvien avulla tarvittavien routa- ja lattiastyroksien määrän. En vain tiedä paljonko varaisin hukkavaraa? No jos pakettia tai paria uupuu nehän saa haettua sitten peräkärrillä rautakaupasta. Pyysin jo tarjouksiakin paikallisista. Myös patolevyä/perusmuurilevyä (mikä sitten oikea nimitys onkaan) tarvitaan, en vain löydä mistään 50 cm korkeaa onko sellaista edes? Onnistuukoo metrisen leikkaaminen kahtia? Tällaisia miettii hän... Kiinnitystarvikkeet patolevylle on myös ostoslistalla ja nyt yritän pähkätä tarvitsemmeko muuta hankkia itse ennen talopaketin tuloa.

Tokikin maanrakennusurakoitsija hankkii paljon kaikkea (siis tosi paljon!) ja sähkärikin jotain (kaapelia maahan, putkia kaapelille ja työmaakeskuksen nyt ainakin). Nämä pärähtänee tontille huomenna jolloin sähkäri jatkaa sitä Vattenfallin liian lyhyttä kaapelia. Miku on hoitanut kaiken yhteydenpidon sähkäriin ja pitääkin huomenna vähän vapaata töistä, jotta pääsee sähkärin kanssa tontille.

4 kommenttia:

  1. Hei,

    Metrisestä patolevykerästä tulee kaksi puolimetristä kätevästi ihan käsisahalla. Kannattaa hankkia patolevyn yläreunaan kiinnitettävä suojalista myös.

    VastaaPoista
  2. Meillä ostettiin styroksia ihan reilusti liikaa. Ihan sillä ajatuksella, etä niitä paketteja voi käyttää "telineinä", kun tarvitsee kurotella jonnekin ja myös sen takia, että ne tulee sitten käytettyä autotallin lattiassa myöhemmin. :) Yksi ongelma esiintyi keväällä ainakin meidän suunnalla styroksien kanssa: kaupat myi eioota! Moni kauppa sanoi, että eivät ole varautuneet rakennuspuuskaan, mikä oli ihan yhtäkkiä ilmaantunut. Monet kuvittelivat tuon "laman" aiheuttaneen sen, ettei kukaan rakenna uutta. Me sitten jouduimme hakemaan omat styroksimme naapurikunnasta. Tiedä sitten, miten tilanne on muuttunut näin syksyyn mennessä. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä ainakin perustusten tekijät olivat sahanneet koko patolevyrullan puoliksi, joten onnistuu!

    VastaaPoista
  4. Patolevyrullan voi helposti sahata ihan perus käsisahalla kahtia. terveisin, Eero

    VastaaPoista